Yllättäen pääsiäinen onkin täällä ihan oranssi. Hieno väri.
Toinen yllätys: ehdimme kuuntelemaan Bachin Johannes-passiota Maarian kirkkoon, ja siellä olikin hurjan monta tuttua laulajaa. Kauniisti lauloivat.Tuntui kuin olisi tullut kotiin. (En kyllä uskaltanut ketään moikkailla jälkeenpäin. Ihmisvilinää.)
Esikoiseni lähtee kohta, pian, pitkäksi aikaa Japaniin. Olen yhtä aikaa iloinen ja haikea. Vähän hämmentynytkin. Ei nähdä pariin vuoteen. (Milloin minusta tuli tämmöinen kanaemo? Epätyypillistä.)
Ajattelen, että nyt olisi hyvä hetki muuttua ihmisenä rohkeammaksi. Voisin kyllä. Ehkä se nyt voisi olla valitsemiskysymys. Ehkä aika olisi kypsä. (Huh, syvällistä.)
Suprisingly, our Easter is orange. I like orange. A very good colour.
Good music: we heard St. John Passion in a beautiful church, Maarian kirkko. Two hours just flew past, the choir was wonderful, the musicians skillfull.
I´m feeling very... looking inside, something like that. My firstborn is moving to Japan for a long time very soon. That makes my mind restless, moving. I´m very happy but a bit melancholy too. (When did i become like this?) Easter suits big thoughts, i guess.
(I have this wish to become more courageous. I write it here, because it takes courage to say it out loud.)