Nyt kun vihdoin olen uskaltautunut ihan oikealle astangajoogatunnille, tarvitsin vaatteita, joita voi käyttää ihmisten ilmoilla. Vanhoista sukkiksista leikattuja legginstyylisiä pöksyjä ei kyllä mikään voita, mutta en sitten niissä kuitenkaan lähtenyt näkösälle. Joku raja on vedettävä. Ryysy- mukavuus-toisten huomioiminen. Tai jotain.
(Oikeasti jännitän tunnille lähtöä niin kamalasti etten osaa edes selittää. Kaikki on hyvin ja seesteistä heti kun tunti alkaa, mutta ennen sitä ja kotoa lähtiessä olen ihan naurettavan hermona. Järjettömän, epäloogisen, kurimuksellisen hermona.)
Nyt on joogahousut, kun löytyi pala jotain mystistä trikoota. En muista kankaan alkuperää. Pöksykaavana käytetty jotain verkkareita, jotka istuivat mukavasti. Ommeltu taustalla nököttävällä, ruskealla, 70-luvun Husqvarnalla. Ihana ompelukone. Siinä on joustinommel!
Ja ihana jooga! Se yhtäaikaa hidastaa ja antaa lisää energiaa. Olen ihan koukussa. (Vaikka jännitänkin.)
Ai niin, lahkeensuut jäi ompelematta kun lanka loppui. Wabi sabi, eikö niin.
Now, when i finally found the courage to go to a real Astanga yoga class (Honestly, i can not explain how nervous i get going there (or anywhere). It is very unlogical and silly and makes me frustrated. All is fine and blissfull right when the class begins, but before that i really need to focus. Huh..), so what was i saying... yes, i need yogapants! And i have them now.
Made from a mysterious piece of jersey i found in the fabric stash. Pattern after some comfortible old pants. Sewn with that pretty, brown, wonderful -70´ Husqvarna there on the table.
Some parts more and less "wabi sabi" here, but it´s just good.
And yoga is so good! So so good!