Yöllä satoi, ja aamulla kaikki oli kukkuroillaan vehreyttä. Juuri nyt on se hetki keväästä, kun voi vielä sanoa: "Oi, alku! Tuoreus! Uusi ja ihmeellinen!" Olen aivan juopunut. Linnuista voi sanoa samaa. Ei enää laulu, vaan lintujen pauhu täyttää tuon vihreyden.
Jos tuolla sulkee silmät, tuntuu kuin linnut yhtäkkiä muuttuisivat hurjan suuriksi ja olisivat aivan lähellä.
Valkovuokkojen keskellä kasvoi mätäs vaaleanpunervia vuokkoja. Myöhemmin ajattelin, että ne kasvavat varmaan jonkun mäyräkuningattaren haudalla. Paikanpäällä en ajatellut mitään, olin vain sees ja hiljaa. Kun menen metsään kävelylle, menen oikeasti pysähtymään.
When i go to forest for a walk, i really go there to be still.
Everything is bursting with life there right now. Right at this very moment! The birds are singing like a stromy ocean. It´s a roar of birds! If one closes one´s eyes there, it feels like all the birds suddenly grow bigger (and bigger and bigger) and are right next to one´s ear.
It feels magical, all that life around me, and i´m just still.